Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Onneli

Tervetuloa Onnelin puuhien pariin!

Puuhani liittyvät enimmäkseen ruokaan ja leivontaan, mutta saattaapa täältä myös askarteluun ja piirtämiseen liittyvää löytyä.

Olen vm -78. Tällä hetkellä olen kotiäiti ja kanssani asustelevat rakkaani eli aviomies, tytär 10/07, poika 03/10 sekä 11- ja 12-vuotiaat kissat, Viivi ja Oliver.

Herkullisten blogien kautta innostuin toden teolla ruoanlaitosta ja leipomisesta!! Alan koulutuksia minulla ei ole eli harrastepohjalla ja harjoitellen sukeltelen uusiin kokkailuseikkailuihin. Sukujuureni tulevat isäni puolelta U.S.A:sta, joten leivontapuolelta löytyy myös jotain amerikkalaista.

Toivottavasti viihdyt täällä Ruusukujallani {#emotions_dlg.smile}

Kaikki kuvat ovat omiani. Ethän siis kopioi niitä, kiitos!

"Se näytti aivan tavalliselta sokerikakulta, mutta jokainen suupala maistui aivan erilaiselta, yksi suklaalta, toinen vaniljalta, kolmas sitruunalta, neljäs mantelilta.

-Kakku taitaa maistua teille, Tangelstiina hymyili.

-Se on hirveän hyvää, Onneli sanoi ja otti vielä kolmannenkin palan."

(Onnelin ja Annelin talo, Marjatta Kurenniemi)


Kävijöitä 1.10.2010 alkaen

Leivontafoorumeja

Syksynraikas tyrni-suklaahyydykekakku

Äitini sai serkultaan kaksi litraa tyrnimarjoja. Äiti antoi meillekin niistä osan. Sitten huomasin, että nami-hiirellä on meneillään hauska kisa, Väririkas syksy. Päähäni tupsahti heti, että voisin osallistua siihen tekemällä jonkinlaisen tyrnihyydykekakun. Olin jo maistanut sellaista äidin tekemänä ja innostuin sen mausta. Mietin vain sopivan kaverin tyrnille ja päädyin suklaaseen. Viime vuoden kisaleivokseni tavoin sisälsin tähänkin kakkuun kookoshiutaleita. Niitä löytyy keksipohjasta ja pintakoristeista.

Nyt vihdoin päätin kokeilla tehdä suklaalehtiä, joihin on käytetty muottina oikeita lehtiä. Niistä tarkemmin asiaa täällä. Tein nyt myös ensimmäistä kertaa suklaakoristereunuksen. Suklaasiirtokuvamuotilla olen sellaisen joskus tehnyt, mutta en vielä tällaista. Suklaareunuksen pintaan oli yön aikana tullut hieman kosteutta. No, olkoon se vaikka aamukastetta :D Reunuslehdet olivat myös hieman nostaneet kiillekerrosta. Hyvin ovat koristeet kuitenkin kestäneet, koska tein kakun torstaina ja vieläkin sitä on pieni pala jäljellä ja koristeet ovat ennallaan. Valokuvaus ei nyt ihan osunut nappiin. Välillä oli pilvistä ja välillä aurinko paistoi. En osannut pitää kakkua sopivassa kohdassa, joten jotkut kuvista ovat aika hämäriä ja jotkut liian "auringonpaisteisia". Ehkä mä joskus opin kuvaamaan :)

Vinkki! Tyrnimarja on todella riittoisa marja, koska se on niin voimakas. Kakusta ylijääneet marjamössötkin voi hyvin vielä käyttää vaikka tällaiseen tyrnikiisseliin!

Tällä hyydykekakulla osallistun siis tähän nami-hiiren Väririkas syksy-kisaan :)

Syksynraikas tyrni-suklaahyydykekakku

Pohja

200 g kaurakeksejä

1/2 dl kookoshiutaleita

100 g margariinia

Vuoraa 26 cm ø irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele raunat kevyesti rasvalla (esim. rypsiöljyllä) tai aseta reunaan reunakalvo. Sulata margariini. Murskaa keksit pieneksi muruksi. Sekoita margariinisula joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Kookoskeksipohja.

Suklaatäyte

2 liivatelehteä

2 dl vispikermaa

1/2 dl tomusokeria

130 g tummaa suklaata

1 rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa ja anna jäähtyä haaleaksi.Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja siivilöi vatkauksen loppuvaiheessa tomusokeri. Sekoita joukkoon suklaasula. Kiehauta 1 rkl vettä. Purista liivatteet ja sulata ne veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa noin 1/2 tuntia tai seuraavan täytteen teon ajan.

Tyrnitäyte

4 dl vispikermaa

1 tl vaniljasokeria

2 dl maitorahkaa

1/2 dl puristettua sitruunamehua

1 dl tyrnihyytelöä

200 g valkosuklaata

Sulata suklaa ja anna jäähtyä haaleaksi.Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää vaniljasokeri. Sekoita joukkoon maitorahka, puristettu sitruunamehu, tyrnihyytelö ja valkosuklaasula. Jaa täyte kahteen kulhoon.

Oranssi tyrnitäyte

1/2 tyrnitäytteestä

3 liivatelehteä

3/4 dl tomusokeria

1 dl tyrnimarjoja

1/2 dl vettä

1 rkl laimennettua tyrnimehua liivatteisiin

(hieman oranssia pastaväriä)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Siivilöi tyrnitäytteeseen tomusokeri. Puserra tyrnimarjat siivilän läpi mehuksi (mehua tulee 1/2 dl) ja kaada täytteeseen. Laita marjat toiseen kulhoon, lisää vesi ja sekoita hetken aikaa, jotta marjoista irtoaa lisää mehua. Siivilöi marjat ja liemi uudelleen. Ota tästä laimeammasta mehusta 1 rkl kattilaan liivatteita varten. Kaada loppu mehu täytteeseen ja sekoita. Lisää täytteeseen pienen coctailtikun avulla hieman oranssia pastaväriä. Tämä ei ole välttämätöntä. Väri tuo vaan vahvemman kontrastin toisten täytteiden väreihin.

Kiehauta kattilassa oleva tyrnimehu ja sulata siihen puristetut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia ja kaada se sitten vuokaan suklaatäytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin 2 tuntia.

Vaalea tyrnitäyte

1/2 tyrnitäytteestä

2 liivatelehteä

2 rkl tomusokeria

1 rkl laimennettua tyrnimehua (joka puristettu kiillekerroksen tyrneistä)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.. Siivilöi tomusokeri täytteeseen. Kiehauta tyrnimehu ja sulata puristetut liivatteet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan oranssin tyrnitäytteen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vielä kaksi tuntia.

Kiille

3 liivatelehteä

1 dl tyrnimarjoja

1 dl vettä

1 1/2 dl sokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Puserra tyrnimarjat siivilän läpi mehuksi ja kaada kattilaan. Laita marjat kulhoon, lisää vesi ja sekoita hetken aikaa, jotta marjoista irtoaa lisää mehua. Siivilöi marjat ja liemi uudelleen. Ota tästä laimeammasta mehusta 1 rkl toiseen kattilaan vaalean tyrnitäytteen liivatteita varten. Kaada loppu mehu kattilaan aiemmin puristamasi mehun kanssa. Lisää joukkoon sokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi, poista kattila liedeltä ja lisää puristetut liivatteet sekaan samalla sekoittaen. Anna liemen jäähtyä haaleaksi (vaikka vesihauteessa). Kaada kiille vuokaan päällimmäiseksi. Anna jähmettyä jääkaapissa noin kaksi tuntia.

Kun kakku on hyytynyt, irrota vuoan reuna sekä reunakalvo. Laita kakku takaisin jääkaappiin odottamaan koristeita.

Koristeet

noin 70 g valkosuklaata

muutama pala tummaa suklaata

kookoshiutaleita

keltaista ja oranssia tomuväriä

muutama tyrnimarja

Sulata suklaat. Jaa valkosuklaasula kahteen kippoon. Värjää toinen osa keltaisella ja toinen osa oranssilla tomuvärillä. Laita osa oranssista valkosuklaasta pieneen Minigrip-pussiin. Laita myös tumma suklaa pieneen pussiin.

Tee koristereunus kakulle. Pese kakussa käyttämäsi reunakalvo, varmista mittaamalla kakun korkeus ja pursota siihen oranssilla valkosuklaalla lehtiä ja tummalla suklaalla koukerot niiden väliin. Kuvion voi piirtää valmiiksi paperille ja paperi on sitten mallina kalvon alla. Aseta kalvo kakun reunalle ja painele suklaakuvio hyvin kiinni kakkuun. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Tee syksyisiä lehtiä. Hae ulkoa pieniä lehtiä, pese ja kuivaa ne. Sivele siveltimellä kunnon kerros keltaista ja oranssia valkosuklaata lehtien nurjalle puolelle. Värjäsin osan lehdistä yksivärisiksi ja osaan sekoitin kumpaakin väriä. Aseta lehdet haluamaasi asentoon vaikka kynien päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa. Irrota lehdet varovasti suklaalehdistä.

Laita pieni määrä kookoshiutaleita kahteen pieneen pussiin. Laita toiseen hieman keltaista ja toiseen hieman oranssia tomuväriä. Ravista pusseja, jotta väri sekoittuu niihin.

Irrota reunakalvo varovasti kakun reunalta. Asettele valkosuklaalehdet ja tyrnimarjat kakun pinnalle. Ripottele vielä värjättyjä kookoshiutaleita. Kakku on valmis syötäväksi!

Hyytynyt kakku. Sitten olisi vuorossa suklaakoristereunus.

Suklaakoristereunusta pursotettu kalvolle.

Ennen reunuskalvon irrottamista

Valmis kakku.

Suklaakoristereunus ja suklaalehtiäkin lähempää. Keksipohjaa ei tässä kunnolla näy irtopohjavuoassa olevan pienen porrastuksen takia.

Possumunkki kirjoitti 26.09.2011 - 23:14
vautsi, mikä kakku!
Ketutar kirjoitti 27.09.2011 - 10:17
Vai ei onnistunut valokuvaus... Tulee mieleen Bambi ja Rumpali "jos et voi sanoa mitään hyvää, älä sano mitään..." Olet sen verran taitava sekä kakun teossa että kuvaamisessa, ettei sinun tarvitse pyydellä anteeksi pikkuvikoja jotka oikeasti vain sinä itse näet. No, huomaanhan minäkin, kun kerran osoittelet, mutta minusta se että kiille on vähän kohollaan lehtien kohdalla on vain somaa :-D
Todella kaunis kakku, hyvin kuvattu - minun mielestäni - ja varmaan todella hyväkin, tyrniä ja suklaata... mmm...
Onnea kisaan! :-)
Onneli kirjoitti 27.09.2011 - 12:56
Voi kiitos teille! Niin, oon välillä ihan liian itsekriittinen, huomaan sen ajoittain! Takerrun pikkuasioihin, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Olin mä itsekin tähän muuten tyytyväinen :) Tyrni ja suklaa on tosiaan aika hyvä yhdistelmä!
Tinuski kirjoitti 27.09.2011 - 17:38
Kiitos ohjeesta, otan talteen ja teen huomenissa. Upean näköinen kakku!!
Canelia kirjoitti 27.09.2011 - 20:36
Vau, mah-ta-va luomus! Upean syksyiset värit ja todella hienot koristelut! Tätä kakkua olisi kyllä mukava maistaa, tyrnimarja on minulle suht tuntematon herkku (toisin kuin suklaa :D). Itseltäni taitaa jäädä hiirulaisen kisa tällä kertaa väliin, kun syyskuu lähestyy jo uhkaavasti loppuaan, mutta onnea sinulle kilpailuun!
Kermaruusu kirjoitti 27.09.2011 - 21:23
Ihanan raikkaan näköinen, syksyinen kakku. Todella hieno tuo viimeinen kuva. Leikkauspinta näyttää hyvältä, joten makukin on varmasti kohdallaan!
elli kirjoitti 29.09.2011 - 10:34
Ihan järjettömän herkullisen näköinen!
Marjo kirjoitti 01.10.2011 - 14:05
Nam! Onpa kyllä kauniin näköinen ja varmasti todella herkullinen kakku! Upea kuva kakkupalasta!
Tinuski kirjoitti 03.10.2011 - 00:18
Ei sitten ollenkaan onnistunut miulta tuollaisen teko. Vaalea kerros valahtikin ikävästi pöydälle kun yritin ottaa reunarengasta pois. Yritän uudemman kerran jos sitten olisi parempi tuuri ;/
Onneli kirjoitti 03.10.2011 - 18:33
Tinuski, voi harmi!! Mulla kyllä molemmat kerrokset hyytyivät tosi hyvin. Vaaleampi kerros hyytyi aika nopeastikin, koska siinä ei ollut niin paljon nestettä. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistuu, jos vielä jaksat yrittää uudestaan :)
piipa kirjoitti 04.10.2011 - 17:35
Tyrni on sitten hyvää ja tämä kakku on todella kaunis ja raikas
Päivi kirjoitti 07.10.2011 - 12:44
Täydellinen :)
Raisa kirjoitti 07.10.2011 - 13:34
Ihana syksyinen koristelu!! Tyrniä en oo koskaan maistanut mutta näyttää niin hyvältä että on pakko olla hyvää!! =)
Anissette kirjoitti 11.10.2011 - 03:23
Löysin blogiisi kakkukilpailun kautta :) Väri koristeluineen on aivan mahtava ja makukin varmasti kohdillaan :)
Onneli kirjoitti 11.10.2011 - 17:52
Voi kiitos teille! :)
Noora kirjoitti 28.12.2011 - 23:34
Aivan upeat sivut!! Miten vasta nyt löysin tänne!? Olet ehdoton suosikkini, monista näistä blogeista! Ihanat koristelut, viimesen päälle ajateltu, joka kulmasta!
Olen kokeillut muutamaa kakkua, NAM! ...palaan aina uudestaan tänne ;) Monta on vielä kokeilematta.
Ja toivottavasti joskus saan ne myös näyttämään tälläisiltä ;)
Inspiroivaa uutta vuotta!
Onneli kirjoitti 11.01.2012 - 22:43
Voi Noora et arvaakaan miten tuollaiset sanat antavat uutta puhtia ja hyvän mielen!! Kiitos ja kiva kuulla ♥ Laittelen taas tauon jälkeen tänne vähitellen uusia leipomuksia. Nyt se inspiraatio alkaa taas nostaa päätään :) Huippukivaa tätä vuotta sinulle!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS