Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Onneli

Tervetuloa Onnelin puuhien pariin!

Puuhani liittyvät enimmäkseen ruokaan ja leivontaan, mutta saattaapa täältä myös askarteluun ja piirtämiseen liittyvää löytyä.

Olen vm -78. Tällä hetkellä olen kotiäiti ja kanssani asustelevat rakkaani eli aviomies, tytär 10/07, poika 03/10 sekä 11- ja 12-vuotiaat kissat, Viivi ja Oliver.

Herkullisten blogien kautta innostuin toden teolla ruoanlaitosta ja leipomisesta!! Alan koulutuksia minulla ei ole eli harrastepohjalla ja harjoitellen sukeltelen uusiin kokkailuseikkailuihin. Sukujuureni tulevat isäni puolelta U.S.A:sta, joten leivontapuolelta löytyy myös jotain amerikkalaista.

Toivottavasti viihdyt täällä Ruusukujallani {#emotions_dlg.smile}

Kaikki kuvat ovat omiani. Ethän siis kopioi niitä, kiitos!

"Se näytti aivan tavalliselta sokerikakulta, mutta jokainen suupala maistui aivan erilaiselta, yksi suklaalta, toinen vaniljalta, kolmas sitruunalta, neljäs mantelilta.

-Kakku taitaa maistua teille, Tangelstiina hymyili.

-Se on hirveän hyvää, Onneli sanoi ja otti vielä kolmannenkin palan."

(Onnelin ja Annelin talo, Marjatta Kurenniemi)


Kävijöitä 1.10.2010 alkaen

Leivontafoorumeja

Palkinto Fazerilta :)

Osallistuin Leivontafoorumilla tähän tammikuun leivontahaasteeseen Talvimetsän siilikakullani. Ymmyrkäisen ihmeissään siili katseli tuloksia, koska se oli voittanut :) Fazerilta tuli tosi kiva palkinto!

Palkinto sisälsi:

-taikinanuolijan (tuli heti käyttöön, edellinen olikin jo aika kulunut :)

-reseptivihkonen

-2 pss Taloussuklaa crush

- Wiener nougat crush

-Marianne crush

-Turkish peber crush (ei olekaan tullut ennen kokeiltua)

- Tutti frutti crush

-2 levyä tummaa leivontasuklaata

-1 levy tryffelisuklaata leivontaan

-1 levy valkosuklaata leivontaan

Että nyt on paljon herkkuja tuleviin leipomishetkiin! Onneli kiittää kivasta palkinnosta Fazeria ja Leivontafoorumia! Ja kiitos vielä siilikakkua äänestäneille :)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS