Anteeksi epätarkka kuva! Tein näitä ihania minttupalloja vuosi sitten tyttäreni synttärijuhliin. Löysin ohjeen Mansikkamäen Ebeltä, joka oli ohjeen löytänyt Bakerella-blogista.

Minttupallot

1 pkt (350 g) Minttu-dominokeksejä

2 rkl vanilja-tuorejuustoa

Muutama tippa vanilja-aromia (piparminttuaromi kävisi myös hyvin)

Sulatettua suklaata (käytin tummaa)

Koristeeksi esim. nonparelleja tai strösseleitä

Kaavi keksien täyte toiseen kippoon ja keksiosat toiseen. Murskaa keksit hienoksi. Sekoita joukkoon täytteet ja vanilja-aromia ja sekoita tasaiseksi. Pyörittele massasta pieniä palloja ja laita pallot jääkaappiin noin pariksi tunniksi viilentymään.

Sulata suklaa. Jos minttupalloja ei tule heti syötyä ja niitä tullaan säilyttämään muutama päivä, kannattaa suklaa temperoida. Silloin suklaa säilyy parempana ja pinta säilyy kauniina. Temperoinnista on lisää sitruunakonvehtien ohjeessa täällä.

Valkosuklaan temperointilämpötilat: 45°C----26°C----29-30°C

Maitosuklaan temperointilämpötilat: 45°C----27°C----30-31°C

Tumman suklaan temperointilämpötilat: 48-52°C----28°C----31-32°C

Dippaa minttupallot sulassa suklaassa esimerkiksi kahden haarukan avulla.  Aseta leivinpaperille. Koristele esimerkiksi nonparelleilla tai strösseleillä. Anna sitten suklaan jähmettyä.

Minä en näitä minttupalloja tehdessäni tiennyt vielä suklaan temperoinnista mitään, joten se jäi tehtyä. Seuraavalla kerralla sitten!