Laitetaan nyt vähän esimakua tyttären synttäreille tekemistäni jutuista. Halusin kokeilla jotain uutta. Synttäreillä on eräitä herkkuja (enpäs paljastakaan vielä mitä) ja päätin tehdä niille tarjoilurasian. Rasian halkaisija on 12,5 cm.

Tein ensin pikeerin.

Royal icing eli pikeeri

2 kananmunanvalkuaista

noin 400 g tomusokeria

muutama tippa sitruunanmehua

vaaleanpunaista pastaväriä

Vaahdota noin 2/3 tomusokerista munanvalkuaisten kanssa vaahdoksi. Lisää sitruunanmehu ja tomusokeria tarpeen mukaan. Vatkaa, kunnes vaatoon jää vatkainta nostettaessa huippu, joka notkahtaa jäykähkösti alas. Lisää coctailtikun avulla vaaleanpunaista pastaväriä vaahtoon sen verran, että väri on sopiva. Jätin vähän valkoista pikeeriä korostuksiin. Siirrä valmis pikeeri heti pursotuspussiin.

Itselleni koin helpoimmaksi tavaksi tehdä rasia kovan muotin ympärille. Tein ensin pohjan ja kannen. Pursotin ne leivinpaperille. Tein neljä vahvistuskerrosta (eli yhteensä viisi kerrosta). Koristelin sokerihelmillä.

Vasemmalla on pohja ja oikealla sydämellinen kansi.

Sitten etsin samankokoisen esineen. Peltipurkki oli juuri sopiva. Piirsin leivinpaperiin viivat niihin kohtiin, joihin halusin ylä- ja alareunan tulevan. Jätin viivat leivinpaperin nurjalle puolelle ja teippasin sen purkin ympärille.

Pursotin ensin ylä- ja alareunan, sitten pystyviivoja tasaisin välein ja annoin kuivua. Seuraavaksi täytin aukot. Tein yhteensä noin viisi kerrosta. Koristelin sokerihelmillä.

Kehikon irrottaminen purkin ympäriltä sujui onneksi lähes ongelmitta. Yhteen kohtaan tuli halkeama, mutta "liimasin" sen pikeerillä. Kiinnitin kehikon pikeerillä pohjaan.

Myöhemmin paljastuu, mitä purkista tarjoillaan synttäreillä :)

Kansi aukeaa nostamalla.

Rasia odottaa täytettä :)