IMG_0315-normal.jpg

Tein tämän pohjan tätä kakkua varten. Cappuccinoisen maun sai aika helpolla tavalla :)

Cappuccinounelmapohja

2 kananmunaa

3/4 dl sokeria

3/4 dl ohratärkkelystä (Ohrakas)

1/2 tl leivinjauhetta

1 rkl capuccinojauhetta

1/2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Leikkaa leivinpaperista pala 26 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle. Leikkaa matala suikale myös vuoan reunalle (tarttuu hyvin, kun vuokaan sipaisee rasvaa). Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaalekaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohrakas, leivinjauhe, cappuccinojauhe ja kaakaojauhe ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 6 minuuttia. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja ylösalaisin sokeroidulle leivinpaperille. Irrota kääretorttupohjasta siinä kiinni oleva leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

Aseta pohjalevy tarjoilualustalle. Laita sen ympärille 24 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan reunaosa. Pohja vetäytyy ja vähän kutistuu jäähtyessään ja nyt se on juuri sopiva tämänkokoiseen vuokaan. Pohjaa voi hieman taputella litteämmäksi jos haluaa.

IMG_0314-normal.jpg