IMG_0823-normal.jpg

Tutustuin alkuvuodesta näihin uusiin Masajo -perheyrityksen terveellisiin herkkuihin ja ihastuin täysin! :) Minun on pitänyt laittaa näistä juttua jo pitkään ja nyt tuli sopiva tilaisuus, koska laitan pian aiheeseen liittyvän arvonnan käyntiin ;)

Intiaanisokeri Pala (kuva yllä) osoittautui näppäräksi suupalaksi. Inkkaripaakut olivat tuttuja, koska niitä on intiaanisokerin seassa siellä täällä. Nyt kun pikku paakut olivat kerättynä purkkiin, olivat ne aika suloisia ja todellakin näppäriä. Lapsillamme oli helmikuussa raju tauti ja silloin intiaanisokeripaloista oli hyötyä. Ruoka ei oikein maistunut lapsille, niin annoin välillä suuhun yhden palan imeskeltäväksi. Purkin kyljessä lukee, että palat sopivat hyvin karkin korvikkeeksi. Terveellisempi vaihtoehto ajoittaiseen herkkunälkään :) Intiaanisokeripalat eivät nosta verensokeria eikä niistä tule "sokerihumalapiikkiä".

Juurikin näin hyviä palat ovat :)

IMG_0818-normal.jpg

Pikku palaset purkissaan ♥

IMG_0819-normal.jpg

Maistoin ensimmäistä kertaa myös Jaksamisleipää. Maistoin sipulilla maustettua Jaksamisleipää ja makeampaa Intiaanisokeri Keksi -versiota. Molemmat olivat todella maukkaita ja kivan rapsakoita. Jaksamisleivät ovat ohutleipiä. Ne on valmistettu idätetystä täyssoijasta ja speltviljasta. Niissä on runsaasti proteiinia (27,71 g/100 g) ja ne sopivatkin oikein hyvin vaikkapa proteiinipatukoiden korvaajiksi! Proteiinia on enemmän kuin lihassa. Minulla oli yhtenä aamuna kova hoppu, enkä oikein ehtinyt tehdä kunnon aamupalaa. Nappasin kaksi Jaksamisleipää ja sain niistä hyvän alkuhelpotuksen :) Jaksamisleivät sopivat hyvin myös evääksi retkille.

Täältä löytyy tarkemmin tietoa Jaksamisleivistä ja niiden runsaasta ravintosisällöstä.

Jaksamisleipä Sipuli.

IMG_0832-normal.jpg

Makeampi Jaksamisleipä Intiaanisokeri Keksi. Rakastan näiden makua!!

IMG_0851-normal.jpg

Ohutta ja niin herkkua!

IMG_0853-normal.jpg

Sain nämä tuotteet Masajo Oy:lta.