Macaronkuoret7-normal.jpg

Macaronit ovat ranskalaisia mantelileivoksia. Ne ovat pieniä, pyöreitä, pinnaltaan rapeita ja sisustaltaan suussasulavan pehmeitä. Niihin voi tehdä sekä suolaisia että makeita täytteitä.

Olen tehnyt macaroneja vain kerran aiemmin, reilu 3 v. sitten. Ne kaakaomacaronit löytyvät täältä. Silloin onnistuin vasta kolmannella kerralla ja silloinkaan jälki ei ollut täydellistä. Nyt leivoin macaroneja uudesta Emma Iivanaisen Kakkutaidetta kotikeittiössä -kirjasta. Siinä oli selkeät ja tarkat ohjeet macaroneille. Nyt onnistuin ensimmäisellä kerralla :) Tein 1,5-kertaisen määrän macaroneja, jotta niitä riitti kaikille vieraille. Tein niitä tyttäreni 7-vuotissynttäreille. Tähän laitan kuitenkin ohjeen normaalimäärässään.

Halusin tällä kertaa suklaisen täytteen. Löysin makoisan ohjeen Pullahiireltä täältä. Emma oli kirjassaan koristellut niin kauniisti macaronit, että matkin sieltä vähän tyyliä :) Tein koristelun vain osaan leivoksista. Seuraavaksi aion tehdä Emman kirjasta Lime-vanilja Macaroneja, mmm :) Myös pistaasi-puolukkatäyte vaikutti hyvältä!

Macaron-leivokset suklaatäytteellä

(20 kpl)

Macaron-kuoret

80 g mantelijauhetta siivilöitynä

150 g tomusokeria

25 g erikoishienoa sokeria

70 g kananmunan valkuaista

vaaleanpunaista pastaväriä

Laita kahdelle uunipellille sopivan kokoiseksi leikatut leivinpaperit (näin leivinpaperin pinta pysyy tasaisena). Siivilöi mantelijauhetta tarvittava määrä. Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri isossa kulhossa huolellisesti sekaisin. Siivilöi seos kahteen kertaan. Seosta voi kevyesti painella siivilästä läpi (minä vain kopauttelin siivilän reunaa). Heitä siivilään jääneet mantelinpalat pois.

Erottele 70 g valkuaista 2-3:sta huoneenlämpöisestä kananmunasta. Vaahdota valkuaista sähkövatkaimella, kunnes siitä muodostuu kuohkea vaahto. Lisää erikoishieno sokeri vähitellen (noin 1 rkl kerrallaan) vaahtoon koko ajan vatkaten. Vatkaa vaahtoa, kunnes se on jämäkkää, muodostaa teräviä huippuja ja pysyy kulhossa käännettäessä kulho ylösalaisin. Lisää pastaväriä coctailtikun avulla ja vatkaa marenkia sen verran, että väri on tasainen.

Lisää noin 1/3 manteliseoksesta marenkivaahtoon luolijalla käännellen. Painele vaahtoa nuolijalla, jotta suuret ilmakuplat rikkoutuvat. Lisää samoin käännellen loput manteliseoksesta kahdessa erässä. Massasta tulee melko jämäkkää, mutta se pehmenee, kun jatkat kääntelyä ja painelemista. Lopeta kääntely sitten, kun nuolijasta pudotettu kuvio tasoittuu noin 30 sekunnissa. Älä sekoita massaa liikaa, jotta siitä ei tule liian löysää.

Kaada taikina pursotinpussiin, jossa on 1 cm kokoinen pyöreä tylla (käytin pelkkää tyllan liitintä, joka on noin 1 cm halkaisijaltaan). Pursota pelleille noin 3 cm halkaisijaltaan olevia nokareita. Kopauta uunipellin pohjaa napakasti kämmenellä muutaman kerran, jotta ilmakuplat hajoavat. Anna macaron-kuorien kuivua huoneenlämmössä noin puoli tuntia. Kuoret ovat tarpeeksi kuivia, kun taikinaa ei tartu sormeen koskettaessasi kuorta varovasti.

Paista macaron-kuoria 140-asteisen uunin uunin keskitasolla noin 14-15 minuuttia. Tarkista ensimmäisen 5 minuutin kuluttua alkavatko kuoret tummua liikaa. Säädä tarvittaessa uunin lämpötilaa. Macaron-kuoret ovat valmiita, kun kuorien alareunaan muodostunut jalka ei hylly nostettaessa kuorta varovasti leivinpaperista. Anna kuorien jäähtyä uunipellillä noin 10 minuuttia ja siirrä ne sitten ritilälle jäähtymään.

Vinkki: Macaronmassan kääntely- ja paineluvaiheessa kannattaa olla tarkka. Jos massasta tulee liian löysää, niin sitä on vaikea pursottaa, se leviää liikaa kuoret eivät välttämättä nouse nätisti uunissa. Jos massa jää liian jämäkäksi, jää pursotettuihin kuoriin huiput, jotka eivät helposti tasoitu.

Vinkki: Jos kuoret eivät meinaa 10 minuutin jäähtymisen jälkeen irrota helposti leivinpaperista, saattavat ne vaatia vielä hieman lisäaikaa uunissa. Kuoria voi tällöin paistaa vielä parisen minuuttia, antaa jäähtyä 10 minuuttia pellillä ja sitten kuorien pitäisi irrota nätisti.

Täyte

1/2 dl vispikermaa

70 g Panda KinuskiMuru -suklaata

Rouhi suklaa kulhoon. Kuumenna kerma lämpimäksi, mutta älä keitä. Kaada kuuma kerma suklaan päälle. Sekoittele seosta, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Nosta seos jääkaappiin jäähtymään. Vatkaa kylmä seos vaahdoksi. Varo vatkaamasta seosta liikaa, ettei se juoksetu.

Valitse macaron-kuorille sopivat kuoriparit. Lusikoi täyte pursotinpussiin ja pursota joka toiselle kuorelle täytettä (pyöreä tylla olisi paras pursottamiseen, jolloin täytettä olisi kuorella tasaisesti. Minun pyöreä tyllani on hukassa ja käytin tähtityllaa. Ei niin kaunis lopputulos, mutta eipä se syödessä haitannut :D). Nosta toinen kuori kanneksi päälle. Laita valmiit macaronit jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi. Macaronit ovat parhaimmillaan useita tunteja täyttämisen jälkeen, jolloin täytteen kosteus on imeytynyt hieman kuoriin. Leivokset säilyvät jääkaapissa noin 2-3 päivää. Nosta ne huoneenlämpöön 15-20 minuuttia ennen tarjoilua.

Vinkki: Macaronit voi valmistaa myös etukäteen. Tällöin voi pakastaa joko pelkät macaron-kuoret tai valmiit ja täytetyt macaronit.

Pikeerikuorrute ja koristelu

(tämän vaiheen voi jättää poiskin)

kananmunan valkuaista

tomusokeria

sinisiä sokerihelmiä

Sekoita pieneen määrään kananmunan valkuaista tomusokeria, kunnes koostumus on sopiva pursotettavaksi. Siirrä pikeeri pursotinpussiin, jossa on pieni pyöreä tylla tai leikkaa napakasta pussista pieni kulma pois. Pursota macaron-leivosten päälle kuvioita. Viimeistele koristelu sokerihelmillä, jotka voi kiinnittää pikeerillä.

Emma Iivanaisen ihanat macaronit :)

Macaronit%20kirjassa-normal.jpg

Macaron-kuoria.

Macaronkuoret-normal.jpg

Macaron-kuorille valittu sopivat parit ja joka toiset kuoret käännetty nurinpäin.

Macaronkuoret2-normal.jpg

Pursottelua pohjille. Pyöreä tyllani on hukassa ja niinpä pursotin tähtityllalla. Täyte ei näin tullut kuorille tasaisesti, mutta en antanut sen haitata :) (olisinpa hyvin voinut käyttää pelkkää tyllan pyöreää liitinosaa!!)

Macaronkuoret3-normal.jpg

IMG_6011-normal.jpg

Valmiita macaron-leivoksia.

Macaronkuoret4-normal.jpg

IMG_6084-normal.jpg

Jätin osan macaron-leivoksista ilman kuorrutusta.

Macaronkuoret6-normal.jpg

Macaronkuoret5-normal.jpg

IMG_6106-normal.jpg