IMG_7598.jpg

Tein taas jouluksi joululimppua, kuten on tullut tehtyä jo monen vuoden ajan. Vien aina limput joulutuliaisiksi minun ja mieheni vanhemmille. Tein muuten samalla ohjeella kuin aiemmin, mutta korvasin fariinisokerin intiaanisokerilla. Sopi kyllä erinomaisesti ja maku oli mahtavan hyvä. Tällä kertaa leivät kohosivat niin hyvin, että taikina tunki väkisin ulos kiinni kierretyn kannen alta :D Limpuista tulikin sitten mukavan pehmoisia. Aion todellakin tehdä tällä ohjeella limput jatkossakin!

Olisin halunnut käyttää vesi-siirappiseoksenkin tilalla intiaanisokeria ja teinkin ensin niin (kuumensin intiaanisokeria tilkassa vettä, jolloin intiaanisokeri siirappisoitui), mutta seos olikin liian arka (ja ohut) leivän pinnallla uunissa ja pinta alkoi kärvähtää. Yksi leipä oli jo puoliksi kärvähtänyt paiston puolivälissä, mutta sain pelastettua toisen puolen leivästä. Tein sitten niin, että sekoitin tavallisen vesi-siirappiseoksen ja sivelin sitä leipien päälle. Leivät paistuivat loppuajan normaalisti.

Joululimput intiaanisokerilla

(4 keskikokoista limppua)

4 kananmunaa

500 g intiaanisokeria

1 1/2 tl ruususuolaa

1 rkl fenkolia

1 rkl anista

1 l maitoa

100 g hiivaa

1 kg sihtiruisjauhoja

noin 900 g puolikarkeita spelttijauhoja

Voiteluun

1 dl vettä

1/2 dl tummaa siirappia

Vatkaa munat kevyesti ja lisää sekaan intiaanisokeri, suola ja muut mausteet. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota sekaan hiiva. Lisää maito munaseokseen. Sekoita joukkoon jauhot vähitellen ja vaivaa taikinaa vielä vähän aikaa. Peitä taikina tiiviillä kannella tai parilla liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi noin tunnin ajan.

Sekoita vesi ja siirappi keskenään. Jaa taikina neljään osaan. Leivo ensin kaksi limppua ja laita ne leivinpaperoidulle uunipellille. Anna limppujen kohota liinan alla 15 minuuttia. Sekoita siirappi veden sekaan ja voitele sillä limput. Pistele limppuihin haarukalla reikiä. Anna limppujen kohota ilman liinaa vielä 15 minuuttia. Laita sitten limput uuniin (paisto-ohjeet ohjeen lopussa) ja leivo sitten toiset kaksi limppua. Toimi kuten ensimmäisten limppujen kohdalla. Voitele leivät siirappivedellä kerran paiston puolessavälissä ja halutessa vielä uunista oton jälkeen (itse en nykyään voitele leipiä enää uunista oton jälkeen).

Paista limput 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Jos limppujen pohja kumisee sormella napauttaessa, ovat ne valmiita.

IMG_7586.jpg

IMG_7590.jpg

IMG_7602.jpg

IMG_7584.jpg