Tein taas kreppejä. Tein vähän isomman satsin, koska oli tulossa vieraita. Tein kaksi eri täytettä, jauheliha- ja broileritäytteen. Jauhelihatäyte on vähän erilainen kuin näissä aiemmin tekemissäni jauhelihakrepeissä, joten laitan näistä jauhelihakrepeistä oman postauksen. Taikinan tein myös nyt vähän erilailla. Tämän taikinan ohje on Pirkka.fi-sivuilta.Täytteen mietin itse.

Tein siis kaksinkertaisen annoksen. Täytin puolet jauhelihatäytteellä ja puolet broileritäytteellä. Käytin nyt vähän pienempää paistinpannua, joka on valurautainen ja halkaisijaltaan 13 cm. Nämä krepit olivat minusta juuri sopivan kokoisia. Kreppejä tuli yhteensä 30 kpl. Laitan tähän yksinkertaisen ohjeen, jolla pienehköjä kreppejä tulee noin 15 kpl.

Broilerikrepit

Ohukaistaikina

5 dl maitoa

2 1/2 dl vehnäjauhoja

2 kananmunaa

1/2 tl (ruusu)suolaa

1/2 dl juoksevaa margariinia

Mittaa kulhoon puolet maidosta sekä jauhot ja sekoita seos tasaiseksi. Lisää loppu maito, kananmunat, suola ja margariini ja sekoita. Anna taikinan turvota täytteen valmistuksen ajan.

Broileritäyte

400 g broilerin ohutleikettä/rintafilettä

1/2 tl(ruusu)suolaa

1/2 tl broilerimaustetta

1 mm jeeraa eli juustokuminaa

ripaus valkopippuria

ripaus chilijauhetta

1 tl välimeren yrttiseosta

1 pieni sipuli

1 dl pakastemaissia

100 g ranskankermaa

60-70 g kevätsipuli & mustapippuri -tuorejuustoa

2 dl juustoraastetta

Pinnalle

1-2 dl juustoraastetta

Kuori ja pilko sipuli. Pilko broilerin ohutleikkeet tai tavalliset rintafileet pieniksi paloiksi. Paista broileripaloja pannulla öljyssä. Lisää mausteet ja sipulisilppu ja paista kypsäksi. Lisää maissit ja anna niiden kuumentua. Sekoita sitten joukkoon ranskankerma ja anna seoksen kuumentua. Anna seoksen hautua kannen alla hetken aikaa.

Paista ohukaiset noin 13-20 cm halkaisijaltaan olevassa pinnoitetussa paistinpannussa (riippuen minkä kokoisia haluat). Sivele pannu öljyllä tai muulla rasvalla ennen ohukaisten paistamista. Laita taikinaa noin 3/4-1 dl jokaista kreppiä kohden. Sekoittele välillä taikinaa, ettei jauhot painu pohjalle. Paista letut molemmilta puolilta. Kumoa paistetut letut vierekkäin leivinpaperin päälle.Voitele uunivuoka.

Jaa täyte ohukaisten päälle ja levitä täyte jättäen reunat kuitenkin vapaiksi. Lusikoi pinnalle muutama tuorejuustonokare. Ripottele päälle juustoraastetta. Rullaa krepit, laita ne vierekkäin uunivuokaan saumapuoli alaspäin ja ripottele päälle vielä juustoraastetta. Paista 250-asteisessa uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia.