IMG_3498-normal.jpg

Leivoin juhannukseksi tällaisen kakun. Löysin ohjeen Kinuskikissalta täältä. Minua houkutteli erityisesti tuo valkosuklaan paahtaminen ja sen maku. Maku oli oikein hyvä! Paahtaminen vei valkosuklaasta sen terävimmän makeuden. Maku oli vähän sellainen toffeemainen. Korvasin sokerin intiaanisokerilla ja jätin koristelusta raparperin kuoret pois. Kakku oli kokonaisuudessaankin tosi maukas. Mansikka-raparperikerros oli kivan raikas. Minä soseutin raparpereja vähän keittämisen jälkeen, koska ne eivät olleet mielestäni tarpeeksi hajonneet. Mutta tätä ei tarvitse tehdä, jos raparperit hajoavat itsestään.

♥ Tuo paahdettu valkosuklaavaahto kannattaa tosiaan tehdä mielellään jo leivontaa edeltävänä päivänä. Tällöin vatkaaminen onnistuu paremmin eikä vaahto "puuroudu".

Mansikka-raparperikakku paahdetulla valkosuklaalla

Paahdettu valkosuklaa -vaahto

(tee tämä edellisenä päivänä tai leivontapäivän aamuna, jos leivot vasta illalla)

370 g valkosuklaata

5 dl kuohukermaa

Leikkaa veitsellä valkosuklaa pieniksi paloiksi/rouheeksi. Levitä palat leivinpaperoidulle uunipellille. Paahda uunissa keskitasolla 175 °C:ssa noin 8 minuuttia, kunnes suklaapalat ovat muuttuneet vaaleanruskeiksi. Säästä 1/2 dl suklaapaloja koristeluun.

Laita kattilaan paahdetut suklaapalat ja kuohukerma. Lämmitä lieden keskiteholla rauhallisesti hämmentäen, kunnes suklaa on sulanut kerman joukkoon. Kaada valkosuklaakerma kulhoon ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Laita kulho sitten jääkaappiin yöksi tai päivän ajaksi, jos leivot illalla.

Pohja

200 g kaurakeksejä (laitoin Kantolan isohkoja kaurakeksejä)

50 g voita (tai margariinia)

Vuoraa 24 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Reunaosan voi joko sivellä kevyesti ruokaöljyllä tai laittaa reunakalvon (minä laitoin pehmeästä taskumuovista leikatut suikaleet). Tällöin kakun irrottaminen vuoasta on helpompaa ja siistimpää.

Murskaa kaurakeksit tehosekoittimella (minä nuijin keksit kuohossa perunanuijalla). Sulata voi kattilassa ja sekoita se keksimurun joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.

Täyte

4 liivatelehteä

2 kananmunan valkuaista

200 g vaniljatuorejuustoa

3/4 dl vettä

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Ota jääkaapista täysin kylmennyt valkosuklaakerma ja vatkaa se vaahdoksi (tässä saattaa mennä vain pieni hetki).

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto vatkaimella. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata siihen pehmenneet liivatelehdet. Sekoita liemi tuorejuuston joukkoon. Sekoita varovasti/kääntele tuorejuusto-liivateseos valkosuklaavaahdon joukkoon. Kääntele lopuksi joukkoon valkuaisvaahto. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna jähmettyä jääkaapissa noin kaksi tuntia.

Mansikka-raparperikerros

4 liivatelehteä

400 g raparperia

1/2 dl vettä

2 dl intiaanisokeria (tai 1 dl tavallista sokeria)

1 vaniljatanko

200 g mansikoita

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Paloittele raparperit pieniksi paloiksi. Laita palat kattilaan yhdessä veden ja sokerin kanssa. Halkaise vaniljatanko ja kaavi sisältä siemenet kattilaan. Keitä seosta, kunnes raparperit ovat pehmenneet hillomaiseksi (minä soseutin raparpereja vähän sauvasekoittimella). Sulata joukkoon pehmenneet liivatteet. Soseuta mansikat ja sekoita ne raparperiseoksen joukkoon. Kaada seos vuokaan valkosuklaatäytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia.

Koristelu

tuoreita mansikoita

paahdettuja valkosuklaapaloja

Irrota kakku vuoasta ja siirrä se tarjoilualustalle. Asettele päälle mansikoita ja suklaapaloja.

Kakku koristelua vailla.

IMG_3471-normal.jpg

IMG_3488-normal.jpg

Enää puuttuvat valkosuklaapalat.

IMG_3491-normal.jpg

Valmis kakku.

IMG_3497-normal.jpg

IMG_3505-normal.jpg

IMG_3504-normal.jpg

Pala kesäistä kakkua :)

IMG_3528-normal.jpg