Tämä vaniljakiisseli sopii hyvin esimerkiksi täytekakkuun täytteen alle. Itse olen tykännyt laittaa tätä banaanisiivujen alle kakkuun, esimerkiksi tähän kakkuun. Tällä ohjeella vaniljakiisseliä riittää joko normaalikokoisen kakun (24-26 cm halkaisijaltaan) kahteen täyteväliin, tai isomman kakun yhteen täyteväliin. Kiisseli sopii hyvin myös piirakoihin tai jälkiruokiin.
Löysin tämän ohjeen Nohannalta täältä. Tämä osoittautui helpoksi ja maukkaaksi vaniljakiisseliksi.
Vaniljakiisseli
2 dl kermaa (laitoin kevytkermaa)
1 dl maitoa
2 rkl maissitärkkelystä
1/2 dl sokeria
1/2 vaniljatangon siemenet
1 rkl voita
Halkaise vaniljatanko ja raaputa siitä veitsellä siemenet. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan kerma, maito, tärkkelys, sokeri ja vanilja. Kuumenna seos ja anna sen kiehua keskilämmöllä, kunnes seos sakenee. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon voi.
Jos laitat kiisselin kakun väliin, anna sen jäähtyä sen verran, että kiisseli ei valu pitkin reunoja. Itse laitoin kiisselin kakkupohjan päälle siinä vaiheessa, kun kiisseli oli vielä hieman haaleaa. Se oli ihanan pehmoista, mutta ei valuvaa.
Jos korvaat vaniljatangon vaniljasokerilla, sekoita kaikki ainekset, keitä valmiiksi ja lisää vaniljasokeri kastikkeeseen sen jäähdyttyä.
Kommentit