Tässä on äitini synttäreille tekemäni varakakku (jos isompi ei olisi riittänyt). Isompi kakku meni viimeistä palaa myöten. Tätä kakkua ei ehditty juhlissa korkkaamaan, joten me söimme sen perhepiirin voimin :)
Lakka-mustikkatäytekakku
Pohja
Viiden munan sokerikakkupohja, ohje löytyy täältä.
Kostutus
3/4 dl hedelmämehua
Paistoin pohjan 26 cm halkaisijaltaan olevassa irtopohjavuoassa. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Pese ja kokoa irtopohjavuoka. Leikkaa sen pohjalle pyöreä leivinpaperipala, jossa on vetosuikale (helppo siirtää myöhemmin tarjoilualustalle). Aseta kakkupohjan pohjalevy vuoan pohjalle. Kostuta jokainen kakkulevy vuorollaan kevyesti pullasudin avulla.
Valkosuklaa-mustikkatäyte
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljakreemijauhetta
1 1/2 dl maitorahkaa
100 g valkosuklaata
2 liivatelehteä
1 rkl vettä
♥
250 g (noin 3 dl) pensasmustikoita
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä haaleaksi. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää vatkauksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe. Kääntele vaahdon joukkoon maitorahka sekä jäähtynyt valkosuklaasula. Kiehauta vesitilkka, purista liivatteet ja sulata ne veteen. Kaada liivateliemi ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa 10-15 minuuttia. Levitä täyte pohjalevyn päälle. Ripottele päälle pensasmustikat. Anna hyytyä jääkaapissa noin 1/2 tuntia.
Lakkatäyte
1 dl Meritalon siemenetöntä lakkahilloa
♥
2 dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 1/2 dl maitorahkaa
1/2 dl lakkahilloa
Aseta keskimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta se. Levitä kakkulevylle 1 dl lakkahilloa. Vaahdota vispikerma napakaksi vaahdoksi. Siivilöi vatkauksen loppuvaiheessa joukkoon tomusokeri ja vaniljakreemijauhe. Kääntele sekaan maitorahka ja lakkahillo. Levitä täyte lakkahillon päälle.
Aseta päällimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta se kevyesti. Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja anna sen maustua jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.
Kuorrutus ja pursotukset
7 1/2 dl (3 prk ) Flora Vispiä
3 rkl vaniljakreemijauhetta
2 rkl tomusokeria
Tämän määrän vatkasin tähän ja suurempaan kakkuun yhteensä. Tähän kakkuun Flora Vispiä kului vatkaamattomana noin 3 dl.
Päällystin ensin vispivaahdolla kummatkin kakut ja tasoitin pinnat palettiveitsellä. Sen jälkeen värjäsin lopun vaahdon oranssilla tomuvärillä ja tein sillä tähtityllaa käyttäen pursotukset.
Koristelu
sokerimassaperhosia, niistä lisää täällä
sokerimassakukkasia
pehmeitä kultapalloja
Laitoin koristeeksi yhden suuren perhosen ja muutaman pienemmän (sekä kukkasia ja kultahelmiä).
Tässä pieni maistiainen.
Kommentit