Viivi ansaitsee ihan oman postauksen! Viivi on meidän pieni ujoliini. Viivi on 10-vuotias, täyttää syys-lokakuussa 11. Viivi oli noin 3kk, kun hain sen löytöeläintalosta. Viivi oli tullut sinne edellisenä päivänä kuuden sisarensa ja emonsa kanssa. Viivi oli häkissä kahden veljensä kanssa. Se kyhjötti niiden takana, hyvin pelokkaana. Minulle kerrottiin, että kissaperhe oli pelastettu vinkin avulla eräästä maalaistalosta. Talon isäntä oli kohdellut kissoja todella kovalla kädellä, vissiin pahoinpidellyt jollain kättä pidemmälläkin.

Kun vein Viivin kotiini, se etsi heti pienen kolosen, jonne se meni kyyryyn. Sen silmät olivat lautasen kokoiset ja pelokkaat. Kun menin lähemmäksi, se sähisi. Huomasin heti, että se ei luottanut minuun/ihmisiin. Eikä ihme kaiken kokemustensa jälkeen. Oliver oli tuolloin 9 kk vanha. Se oli kiinnostunut uudesta kissakaveristaan, mutta Viivi ei päästänyt sitä lähelleen.

Ensimmäiset kuukaudet Viivi oli aina piilossa, yleensä sohvan alla. Vein sille ruokaa sinne. Vähitellen Viivi hyväksyi Oliverin kaverikseen. Oliverista tulikin Viivin suuri tuki ja turva.

Kun Viivi oli noin vuoden ikäinen, se pelästyi jotakin parvekkeella ollessaan ja hyppäsi alas. Etsin sitä pitkin lähiseutuja ja vein ilmoituksen lähikauppoihin. Ilmoitin myös löytöeläintaloon. Viivillä on korvassaan tunnistetatuointi, joten sen voisi tunnistaa jos se vain löytyisi. Aikaa kului kaksi kuukautta ja olin ihan varma, ettei Viiviä enää löytyisi. Sitten eräänä päivänä löytöeläintalosta soitettiin. Joku oli huomannut autotallissaan laihan ja likaisen kissan ja soittanut siitä löytöeläintaloon. Autotalliin vietiin ruokaloukku. Viivi oli heti juossut sinne. Hain Viivin seuraavana päivänä. Kun pääsimme kotiin, Viivi alkoi heti nuolla itseään. Puolessa tunnissa Viivi oli nuollut itsensä puhtaaki. Häntään vaan jäi jotakin tahmaista likaa. Ja sitten, ensimmäistä kertaa ikinä, Viivi tuli luokseni ja antoi minun nostaa sen syliini ♥

Tuon seikkailun jälkeen Viivi antoi minun silittää itseään. En ollut tiennyt, kuinka se rakastaa vatsan rapsutusta. Ja pian koitti toinen ihana hetki, kun Viivi kehräsi ensimmäistä kertaa, sitä silittäessäni. Nauhoitin hyrinää puhelimeenikin.

Vielä tänäkin päivänä Viivi on pikkuisen arka. Mutta se on kuitenkin reipastunut tosi paljon, varsinkin viime vuosien aikana. Uskon, että lapset ovat vähän auttaneet tuossa reipastumisessa. Lapset ovat niin välittömiä ja Viivi on tottunut niihin vauvasta saakka. Inka usein menee sängylle Viivin viereen ja silittää ja rapsuttaa Viiviä. Ja Viivi nauttii. Viivi tulee nykyään usein tervehtmään vieraitakin. Paitsi silloin, kun meillä on iso joukko vieraita, Viivi katsoo parhaakseen olla rauhassa meidän sängyn alla :)

Nyn Viivillä on vähän vino hymy, koska siltä lähti toinen yläkulmahammas. Onneksi tuon saalistushampaan puuttuminen ei sisäkissaa haittaa!

♥

Lisätty myöhemmin: Oliver-kissaherramme nukkui ikiuneen. Oliverin viimeisistä hetkistä täällä.

Vieno vinohymyinen neitikissa :)

Oliver ja Viivi noin kahden vuoden ikäisinä.

Oliver taas on sellainen hupsu. Se on Viivin vastakohta eli rohkea ja nauttii huomiosta. Aina kun meillä on vieraita, Oliver haluaa olla kaiken keskipisteenä ja hellittävänä. Meidän kaksi hassua kissaa, Ujo ja Hupsu!